Suomi on jo vuosikymmeniä ollut koulutuksen kärkimaita. Pohja tälle lähtee laadukkaasta varhaiskasvatuksesta jatkuen perusopetukseen ja edelleen kullekin yksilölliseen oppimispolkuun. Kaikille tarjottu laadukas peruskoulu ja osaavat opettajat ovat tuoneet erinomaisia PISA-tutkimuksen tuloksia. Maksuttomat jatko-opinnot niin ammatillisella puolella kuin korkeakouluissa tarjoavat mahdollisuuksien tasa-arvoa suomalaisille. Osaavat suomalaiset ovat nostaneet maamme yhdeksi maailman parhaista ja vauraimmista.
Varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen tulee satsata
Minulle on tärkeää, että pidämme huolta laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Mitä paremmin investoimme lasten koulutien alkuun sitä paremmat edellytykset sillä on jatkua menestyksekkäästi. Lapsi ja nuori ehtii kyllä opiskella vuosien mittaan paljon. Syrjäytymistä tulee estää aktiivisesti, pidetään kaikki lapset mukana!
Koululla on merkitystä syrjäytymiseen
Erityisesti monet nuoret pojat ja miehet syrjäytyvät Suomessa. Tähän on aidosti puututtava ja etsittävä keinoja, joilla heille voidaan tarjota mielekästä koulutusta jo lapsesta alkaen. Ihmiset ovat erilaisia, samanlainen oppiminen ei sovi kaikille – kaikki oppimistavat ovat arvokkaita. Syrjäytyminen on sekä ihmiselle inhimillinen kärsimys että voi muuttua myös yhteiskunnalliseksi uhaksi. Kouluilla on tässä suuri vastuu, kouluille on annettava riittävät resurssit ja osaaminen.
Ammatillisen koulutuksen reformissa on etuja ja haittoja
Ammatillisen koulutuksen muutokset ovat herättäneet paljon puhetta. Mielestäni muutosten perustavoite on erinomainen, opintojen työelämälähtöisyyttä ja kontakteja käytännön työhön lisätään. Tämä on tärkeää aidon oppimisen ja motivaation kannalta. Ongelmana on ollut se, että samalla ammatillisen koulutuksen määrärahoja leikattiin voimakkaasti. Hyvin harvoin kehittämistoimet ja muutokset yritysmaailmassakaan onnistuvat niin, että samalla kun kehitetään uutta toimintaa, säästetään voimakkaasti.
Koulutussäästöjä on peruttava
Arvioni on, että sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen että ammattikorkeakoulutuksen määrärahoja tulee uudelleen lisätä ja säästöjä perua ainakin osittain. Tarvitsemme yhä osaavampia ihmisiä, koulutuksesta leikkaaminen voi vaarantaa osaamistasomme. Viestit yrityksistä erityisesti ammatillisen koulutuksen (toinen aste) osalta ovat olleet osin huolestuttavia.
Jatkuva oppiminen kunniaan
Tarvitsemme kaikki työelämässä jatkuvasti uusia taitoja ja osaamista. Myönteistä on, että mm. ammattikorkeakoulujen uudessa rahoitusmallissa lisätään resurssointia koulutuksiin, joilla ihmiset voivat täydentää osaamistaan. Jatkuvaa oppimista ja kouluttautumista tulee tukea. Ketterä muutos vaatii osaamisen jatkuvaa kehittymistä.
Suomella on valtavat mahdollisuudet
Suomalaisyritykset menestyvät erinomaisesti kansainvälisesti ja korkeakoulumme tuottavat osaajia, jotka vievät yrityksiä eteenpäin sekä palvelevat julkisella sektorilla. Meillä on osaava kansa, pidetään huolta, että näin on jatkossakin.