Petri Graeffe

Kaupunkistrategiaa laatimaan

Millainen on Järvenpään uusi visio? Millaisia valintoja meidän kannattaa tehdä, jotta pääsemme kohti haluamaamme tulevaisuuskuvaa? Pystymmekö arvioimaan tilannetta riittävän laajasti? Mitkä ovat organisaatiomme toimintaa ohjaavat arvot?

Nämä kysymykset pyörivät mielessäni, kun Järvenpään kaupunginvaltuusto aloittaa huomenna uuden kaupunkistrategiamme laadinnan. Lain mukaan kuntastrategiassa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Tätä pitkää aikaväliä ei ole laissa määritelty, mutta se on toki joitain vuosia.

Laaja osallistaminen on prosessissa tärkeää. Luottamushenkilöistä strategiatyöhön kutsutaan kaikki
valtuutetut ja laajasti muita. Arvokkaita ja osaavia näkemyksiä on valtavasti. Henkilöstö osallistuu
vastaavasti osaltaan strategiaprosessiin.

Toimintaympäristössämme meille ominaista on erityisesti se, että Järvenpää on Suomen nopeimmin
kasvavia kaupunkeja, lähellä pääkaupunkiseutua, radan ja hyvien tieyhteyksien äärellä. Yleisesti maailma digitalisoituu, suomalaiset ikääntyvät, koronan jälkioireita näkyy mielenterveysongelmina ja työvoimasta uhkaa tulla pahenevaa pulaa useilla aloilla. Etätyöt ovat saattaneet jäädä pysyväksi toimintatavaksi.


Vuoden 2023 alusta veroprosenttimme laskee 20,25 prosentista arviolta 7,86 prosenttiin. Samalla
menoistamme ja vastuistamme suuri osa siirtyy hyvinvointialueille. Kaupungin tuloveron pienentyessä yhteisöveron ja kiinteistöveron suhteellinen merkitys kasvaa. Yritysten maksamaa yhteisöveroa saamme nykyisin valitettavan vähän verrattuna muihin kuntiin.


Strategiatyössämme meidän on haettava vastauksia erityisesti siihen, että millä perusteilla Järvenpää tulee olemaan paras paikka asua meille järvenpääläisille, ja miten pärjäämme kuntien välisessä kilpailussa houkuttelevana yrityksille.

Strategiaprosessi on minulle yhtä aikaa erittäin kiinnostava ja innostava, mutta samalla haastava. Hyviä kysymyksiä on paljon – ehkä oleellisinta onkin, että osaammeko kysyä oikeat kysymykset. Ja osaammeko vastata niihin.


Petri Graeffe
kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *